Transistorit, tietokoneet ja tarvikkeet

 

Laitteita riittää kaikenlaisia, yhä vain pienemmäksi menevät radiot ja rinkulat. Aikoinaan olivat jopa putken kokoisia, lämpenivät hitaasti ja rätisivät. Toisin on tänään, kun pienet mikrosirut ja nanomateriaalit pyörittää numeroita kuin räikköset rattia radalla. Sähkövirrat siirtyvät paikasta toiseen salamannopeasti, kääntelevät bittejä puolin ja toisin – hurjaa vauhtia sähköä kuluu. Miljoona bittiä ja tavua toisensa perään, farmi kasvaa ja kohta onkin jo kasassa kokonainen tietokone, hiiri tai massamuistilaite.

Teratavuja tuhottoman hyvään hintaan

Tilaa tarvitaan aina lisää, niin muodoin myös kaistaa ja suorituskykyä. Megatavut mahtuvat yhä vain pienempään tilaan ja hinnatkin samalla putoavat. Siitä huolimatta tietokonekauppa ei ole mitään nappikauppaa. Ei sitä toisaalta kilohintaankaan käydä tai kellotaajuuksien mukaan, vaikka kummallakin on merkitystä enemmän kuin ehkä ehkä tohtisi ajatella.

Tietokoneiden ostamisessa laatu ja määrä kumpikin maksaa ja merkitsee. Osaava kauppias laittaakin tuotteet ja tarvikkeet selkeästi esille; kaikki yksityiskohdat, nippelit oikealle paikalleen, että on ostajan helppo valita juuri tarpeeseensa parhaiten sopivat laitteet ja tilaa riittävästi. Suorituskykyäkin tulee olla sen verran, että asiat tapahtuvat ja bitti liikkuu, vaikka useampikin olisi jonossa matkalla muistilohkosta toiseen.

Kannettavat kainalossa palaverista toiseen

Tietokoneiden verkottuminen ja ennen kaikkea aina vain entistä pienempi koko sai aikaan kokonaisen työelämän murroksen kun läppäri vapautti ihmiset toimistoilta ympäri kaupunkia ja maailmaa käymään. Räppänät laukuissaan valkokaulusväki siirtyy sujuvasti projektista toiseen. Kannettavat tietokoneet eivät nykyään kauaa ehdi hyllyillä notkua, sillä kauppa käy niin nopeaan tahtiin että hitaampia hirvittää. Hinnat ovat tulleet alas kovaa vauhtia ja nykyään pienempikin palkka riittää hyvin kannettavan tietokoneen hankintaan.

Moni miettiikin nykyään, kun kannettavat pienenevät pienenemistään, samaan aikaan kun ns. tablettimallit tarjoavat yhä vaan enemmän suorituskykyä ja ominaisuuksia, että mihin kannattaa rahat sitten loppujen lopuksi panna. Hyvä kannettava tietokone saattaa olla lähes yhtä ohut kuin paraskin iPad tai muu android tabletti. Toisaalta tablettimallilla saattaa joku hoitaa kaikki asiansa, eikä edes läppärille ole mitään tarvetta. Suuri ja kömpelö vaan – mutta kyllä oikeassa tietokoneessa tietysti enemmän virtaa on, liitäntöjä ja verkkoyhteyksiä.

Terveys ennen kaikkea ja keveä askel

Nykyaikana terveys on enemmänkin kuin keskuksia ja valistusta. Elektroniikka ja erilaiset laitteet tukevat päivittäistä terveyttä ja toimintaa selkeillä ja kannustavilla tavoilla. Ei tarvitse ihmisen liikaa miettiä, kun askelmittari tekee työtä käskettyä ja mittaa mennyttä sekä ennustaa tulevaa. Radio-Market elektroniikkaliikkeestä saat kaikki terveyttä ja holhottavia valvovat sekä tarkkailevat laitteet. Meidän valikoimista löytyy niin itkupuhelimet, veren- ja sykemittarit, kaikki tietysti ajan hengen mukaan varusteltuina.

Nyt on hyvä aika kytkeytyä kiinni verkkoon, pistää piuhat paikoilleen ja asettua olemaan. Sähkö virtaa ja jossain joku katselee, miten pumppu pumppaa ja läpät värisee. Näillä laitteilla jokainen pääsee osaksi suurempaa kybervaltakuntaa, saa hoivaa ja huolenpitoa, ajantasaisia raportteja ja analyysejä siitä mitä keholle kuuluu.

Kun ihmisellä on tietoa riittävästi ja sopivassa muodossa, tietää hän missä mennään ja osaa tehdä oikeita valintoja. Radio-Market kaupasta löytyy pelit ja vensselit ajantasaisen kommunikaation hoitamiseen ympäri maailman. WLAN ja Bluetooth yhteys löytyy lähes laitteesta kuin laitteesta ja RFID merkki pitää huolta että toimitukset kulkee perille ajallaan.