Mitä tekniikkaa mökillä todella tarvitaan?

Vielä viime vuosikymmeninä mökki oli paikka, jonne harvoin tuli vettä tai sähköä. Vesivessan sijaan käytössä oli huussi ja illat ja yöt tunnelmoitiin kesäyön hämärässä tai kynttilän valossa. Nykyään tilanne on toinen. Lähes jokainen suomalainen haluaa kesälomallaan nauttia myös erilaisista mukavuuksista. Välttämättömiin mukavuuksiin kuuluu suurimman osan mielestä sähkö ja sisälle tuleva vesi. Vesivessakin on käytössä yhä useammalla mökillä. Näiden perustarpeiden lisäksi moni haluaa tuoda mökille myös pienelektroniikkaa. Tableteista, älypuhelimista, läppäreistä ja televisioista ei olla valmiita luopumaan kesälläkään. Kun ennen mökillä selvittiin radion varassa, yhä useampi nuori ei ole valmis viettämään päivääkään ilman rakasta puhelintaan.

Mukavuudet tuovat mökille lisää hintaa

Kesäkuussa moni miettii, kuinka hyvin vapaita mökkejä löytyy vielä juhannukseksi . Usein parhaimmin varustellut mökit varataan ensimmäiseksi ja alkukesästä jäljellä on enää alkeellisempia sekä hintavampia mökkejä. Nyrkkisääntönä voidaankin sanoa, että kohtuuhintaista ja hyvin varusteltua mökkiä etsivien kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Maaliskuu on hyvää aikaa varata mökki juhannukseksi, jos haluat varmistaa mieluisan kesänviettopaikan. Silloin vaihtoehtoja on vielä runsaasti, ja hinnatkaan eivät ole pilvissä. Jos olet valmis elämään kesällä ilman tekniikkaa, saat mökkisi luultavasti huomattavasti halvemmalla kuin muut. Sähkötön mökki ja järvestä kannettava vesi laskevat mökkien hintoja huomattavasti. Toki veden kantaminen ja ilman tekniikkaa eläminen vaativat erilaista asennoitumista, mutta positiivisella asenteella siitä selviää. Harva ihminen kuitenkaan haluaa viettää mökillä aikaa televisiota katsellen. Jos siis etsit lomakaudeksi edullista mökkiä, tutustu rohkeasti myös alkeellisimpiin vaihtoehtoihin.

Irtaudu lomalla tekniikan orjuudesta

Älypuhelin ja tietokone kulkevat yhä useamman mukana myös mökille. Elämme kiireistä aikaa ja yhä useampi tunnustaakin katsovansa työsähköpostia myös lomalla. Jos kuulut näihin tekniikan ja kiireen orjuuttamiin ihmisiin, saattaa loma ilman tekniikkaa olla kokeilemisen arvoinen. Lähde siis viettämään lomaa alkeelliselle mökille, jossa tekniikka ei liiaksi pääse hallitsemaan elämääsi. Toisinaan on rentouttavaa päästää hetkeksi irti arjen hektisyydestä. Jätä siis tietokone kotiin ja lähde vaikka metsään kävelemään. Pakkaa mukaan vain tarvittavat asiat. Esimerkiksi Converse-kengät kuuluvat kesän suosikkeihin ja ne sopivat mukavasti myös mökkimiljööseen. Jätä tabletti kotiin ja nappaa matkaan hyvä kirja, jota voit lueskella vaikkapa terassilla loikoillen. Täysin ilman puhelinta ei ehkä matkaan kannata lähteä, mutta jätä suosiolla sosiaalinen media tauolle hetkeksi ja keskity nauttimaan itse kesästä.