Pelit, boksit ja pientä kivaa

 

Pelaamalla pitkäkin päivä kulkee kuin tuosta vaan. Aika huristaa nopeammin kuin räikköset radalla. Maisemat vaan kiitää ja kuvitteelliset kaupungit ja maastot avautuu loputtomana ja ihmeellisenä kuin hologrammit ja surrealistinen taide. Peleissä pieni ihminen pääsee irrottautumaan todellisuudesta ja ottamaan tuntumaa siitä mitä mahdollisuuksia maailmankaikkeus tarjoaa. Virtuaalinen todellisuus muodostuu yhä vain toden tuntuisemmaksi, unen kaltaiseksi ympäristöksi, jossa ihminen voi olla ja kokea.

Tavallinenkin pelikonsoli tai peliboksi tuo paljon ominaisuuksia ja elettävää. Isoon televisioon vaan laite kiinni ja johan aukeaa maisemat ja ratoja riittää reilumpaakin leikkimiseen. Äänimaisemat täydentää tuntumaa ja kunnon hifistelijät ostaa vielä päälle kolmiulotelasit, tötterön silmien eteen, ja uusi maailma humahtaa auki kuin teatterin esirippu konsanaan. Elektroniikka antaa peleihin uutta suorituskykyä ja ominaisuuksia, maisemat elää ja tunnelmat kehittyy aivan kuin tosielämässä.

Näillä laitteilla on pienten turvallista harjoitella olemista, motoriikkaa ja tietotaitoja. Pääseepä virtuaalilasien ja todellisuuteen pohjautuvien pelien avulla suuretkin massat kokemaan miltä muualla maailmassa tuntuu. Parhaimmat pelit yhdistää virtuaalitilaan kokonaisia kulttuureita ja ihmisryhmiä, niin että maailma kutistuu ja rajat kaatuu.

Pelilaitteissa ikä on kaikki kaikessa. Uutta tulee harva se päivä ja vanha vanhenee. Uuden pelilaitteen kun on kerran ostanut, kannattaa jo heti varautua ostamaan seuraava hetikohta. Mutta ei mitä hyvänsä laitetta kannata ostaa, vaan ottaa aina kokemuksesta opiksi. Onnea peleihin!